maanantai 21. heinäkuuta 2014

Avautuminen tauosta

Jaa niin, mistähän sitä aloittaisi? :D Jotenkin tää blogin pitäminen ei oo nyt yhtään tuntunut hyvältä ajatukselta, joka näkyy tämmösenä 2 kk taukona. Jotenkin tää jäi, kun alkoi työt ja luin pääsykokeeseen viimetipassa hirveellä kiireellä, valmistauduin lakkiaisiin ja niin edelleen. Mua on myös ruvennut tietyllä tapaa ahdistamaan tää blogimaailma. Tämmösen tauon jälkeen on alkanut tuntua jotenki oudolta kirjoittaa mietteitään nettiin. En oo koskaan halunnut tunnetuksi bloggaajaksi, enkä mieluusti jakaisi ajatuksiani hirveän suurelle lukijamäärälle, mutta käytännössähän kuka tahansa voi lukea tätä blogiani, vaikka tuskin tää nyt ensimmäisenä googlen hausta löytyy. :P

Kirjoittamisesta meni myös maku, sillä en oikein enää tiennyt mikä olisi se mun juttu tässä blogissa? Ainakaan musta ei ole miksikään asukuvien jakajaksi, sillä saan otettua itsestäni ehkä kerran kuussa hyvän kuvan. Toisinaan alkoi myös ärsyttää se jatkuva vaatteiden ja ostosten kuvailu, tai siitä tuli enemmänkin stressinaihe kuin ilo. Onhan se kiva koittaa inspiroida muita omilla löydöillään, mutta uuden vaatepinon jälkeen innostus niiden kuvailusta vaihtui ärsytykseen: taasko pitäisi raivata tilaa että saa aseteltua vaatteet kuvattaviksi, kaivaa kamera, etsiä johto jotta saan ne koneelle, käyttää aikaa kuvien valottamiseen sillä kamerani tekee niistä melko tummia, keksiä kiva "kuvausasento" vaatteille jne. Yleensä siinä vaiheessa kun olen saanut kuvat otettua tajuan, että kuvasta olisi tullut paljon parempi jos vaate olisikin ollut niin ja näin, ja sitten taas kaikki uusiksi. Tämän myötä tää homma sitten aikalailla jäikin, sillä kuvailusta tuli kaikiltaosin ärsyttävää suorittamista.

Jotenkin tätä kirjoittamista tai noh, bloggaamista (mielestäni jotenkin teennäinen verbi random blogilleni :D) latistaa se, että maailmasta löytyy niin paljon samankaltaisia blogeja kuin mitä itse pidän. Ja aiheeni olikaan? Noh, tämä kliseinen lifestyle. Kattaa kaiken kivan turhan sisälleen jota on kiva jakaa muille. :-) Tavallaan tuntuu, että miksi pitää blogia joita löytyy niin paljon? Jos suosion kannalta miettii niin ei miksikään, mutta oman ilonhan kannalta näitä tietysti pääasiassa pidetään ja tämä aihealue nyt sattuu olemaan suosituin. Jos kirjoittaminen ja omien juttujen jakaminen tuntuu kivalta, niin mitäpä sillä on väliä, että näitä samaisia blogeja löytyy tusinoittain. Olisi vain kiva koittaa erottua jollain tapaa ja tehdä tästä blogista persoonallinen. Toisinaan olen sellaisia kommentteja kyllä saanut, kiitoksia niistä <3

Tässä nyt alkukankeuden ja avautumisen jälkeen aivan mahtavan viikonlopun tiivistys:


Suunnattiin siis kaveriporukan kanssa mökille viettämään viikonloppua. Matkafiilis oli jotain niin kivaa, ihana ajaa näissä maisemissa porukalla ja popittaa hyvää matkamusaa! :D On se vaan aivan eriasia ajella kaveriporukalla mökille kuin perheen kanssa.


Mökkeily menikin sitten syömisen ja syömisen ja taas vaihteeksi syömisen merkeissä. Kuvat kertovatkin enemmän kuin tuhat sanaa, jos yhtään tämän tyyppisestä kesäruuasta pitää Sitä kaloreiden määrää... :D kaiken herkuttelun lisäksi ilta meni vielä siidereiden ja boolin merkeissä, sipsejä, kakkua ja karkkeja unohtamatta. Uimista, saunomista, lautapelejä, rentoutumista... <3 Ihana miniloma ja maisemanvaihdos työviikon jälkeen!





Järvimaisemat ovat vaan jotain niin kaunista. Tuossa kun lillui, niin katosi viimeisen päälle stressi hetkeksi aivan kaikesta. Mökki, saunominen ja uiminen tekevät kyllä mun kesästä täydellistä. Mulla ei tänä kesänä ole lomaa ollut yhtään, joten olen oppinut nauttimaan kaikesta pienestäkin vapaa-ajastani. Toukokuussa aloitin huoltsikalla myyjän hommani ja sen jälkeen olen tässä viettänyt 6 viikkoa isäni työpaikalla analysaattoreiden osia ja kansia kooten. Tätä hommaa vielä viikko, ja sitten palaankin taas myyjäksi abc asemille :) En oo oikein edes osannut kaivata lomaa, kun tää työnteko on niin rutiininomaista. Toki ottaa päähän herätä joka arkiaamu siinä 6 jälkeen, mutta kohta tää säännöllinen työ loppuu ja pääsee itse taas vaikuttamaan työaikoihinsa. Alkukesän kelit olivat aikamoista kuraa ja lähes kaikki kaveritkin ovat kokoajan töissä, joten eipä tässä oikein mitään ole tullut missattuakaan.

Ostin tässä noin viikko sitten vihdoin uuden puhelimen ja olen aivan rakastunut siihen. Samsung S4 ♥ Tajusin, että Canonin kamerassani on 12.1 megapixeliä ja uuden puhelimeni kamerasta pixeleitä löytyy 13! Hyvästi normaali kamera, puhelin ajaa nyt senkin aseman! :D Yllä olevat kuvat siis Samsungilla otettu, eikö olekin aika hyvä laatu!



Tuli musta muuten se ylioppilaskin! Vähän myöhässä tää aihe, mutta eipä sillä väliä. Aivan ihanat juhlat oli ja muistan sen päivän kyllä ilman postaustakin ;) Ehkä mä tästä taas innostun  bloggaamaan! Tosi piristävää muuten, ettei lukijapaneelini ole pienentynyt, vaikken täälä naamaani tai noh, tekstejäni olekaan pitkiin aikoihin näyttänyt! Kiitokset teille siitä! :)


lauantai 10. toukokuuta 2014

Lakkiaisiin valmistautumista

Tosiaan, oon täältä näköjään vähän pidemmäksi aikaa kadonnut! Jotenkin tuntuu, että nyt päivät ovat olleet tosi täyteen buukattuja, vaikka en mitään ihmeellistä ookaan tehnyt! Tämä siis vähän niin kuin tekosyynä kirjoittamattomuudelleni. Olin jo tosi innoissani työasioiden kanssa alkuviikosta, sillä koulutuspäivän piti olla keskiviikkona ja ensimmäisen työvuoroni eilen! Joku kouluttaja oli kuitenkin sairastunut, joten kaikki siirtyi ensi viikkoon. Sain onnekseni pitää ja siirrettyä työvuoroni! Oon siis käytännössä vuokratyöläinen, eli jokainen mulle tarjottu työvuoro on erittäin arvokas ja aion kyllä ottaa jokaisen tarjouksen vastaan!

Jotenkin aika on mennyt tosi nopsaa, vappukin tuli ja meni! Oli kyl pitkästä aikaa tosi kivaa, vaikka istuttiinkin vaan Helsingin Kaivopuistossa. Mutta seurahan sen tekee, ja ostettiin vähän juhlavampaa skumppaakin laseineen! Kerrankin sai itse katsoa sivistyneenä sitä "alaikäisten teinien menoa". :P Aattelin, että onpas hienoa, kun kerrankin pääsee baariin puistoillan päätteeksi! Noh, n. 2h jonottamisen jälkeen päätin, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun pyrin vappuaattona johonkin suosittuun baariin... :D


Yhtenä päivänä kävin kaverini kanssa keskustassa metsästämässä ylioppilaslakkeja! Tuntui ihan hullulta sovittaa lakkia omaan päähän, kun näki peilistä oman hölmistyneen virneen ja fiilis oli hienouden sijaan: "Mäkö muka ylioppilas?" :D Ihan hyvältä se kuitenkin näytti oikean koon löydyttyä! En viiitsinyt kuvaa ottaa, sillä ihmiset pällistelivät muutenkin ihan tarpeeksi sovitteluamme. En vaan vieläkään voi sisäistää, että kohta saa kantaa "arvokasta lakkia" muiden joukossa!

Jotenkin sitä nuorempana ajatteli, että waau, valmistunut ylioppilas! Kaikissa mekkokuvissakin lakkipäät näyttävät niin aikuisilta! Nyt  kun on itse tässä tilanteessa, niin tuntuu vaan jotenkin todella kummalliselta. Lukion 1. vuonna abit näyttivät aikuisilta ja ylioppilaat tosiaankin "ylioppineilta". Nyt tuntuu, että enhän mä mitään ihmeempää osaa edelleenkään, aikuisesta ulkonäöstä puhumattakaan! Oudosta fiiliksesta huolimatta, pikkuhiljaa alkaa tulemaan myös se "ylpeyden" tunne! Varsinkin vappuaattona tuli katseltua sitä valkolakkien merta, että kohtahan mäkin olen yksi heistä, heh! Ootan tosi paljon just näitä juhlia, kun saa vetää ykköset päälle ja pöytä on täynna herkkuja  ja tottakai kun näkee kaikkia sukulaisia ja saa lahjoja! ;)


Ei niin pienehköön jalkaani, kokoa 40, on välillä tosi vaikeaa löytää sopivia juhlakenkiä. Ainakaan mitään umpinaisia korkkareita on yleensä ihan turha sovittaa, sillä jalkani on niin ihanan leveämallinen, että tuntuu kuin yrittäisi survoa jalkaansa Tuhkimon lasikenkään. Ei kuitenkaan tullut paniikkia, sillä tiesin Haloselta löytyvän täydelliset kengät, kuten aina ennenkin! Valikoima on niin hirmuisen iso, että takuulla löytyy jokaiselle jotakin! Malleja ja värejäkin on lähes joka lähtöön. Yo-mekossani on samankaltainen timanttimainen yksityiskohta, joten halusin löytää kengät, joissa on jotain yhteistä kyseisen koristeen kanssa. Kerrankin helpoimman kautta, kävelin suoraan mustien kenkien luo, ja timanttikoristeltuja sandaalimaisia kenkiä oli hylly täynnä!  Taisi olla toka pari, kun vetäisin nuo jalkaan ja heti tuli fiilis, että nämä! Hintakaan ei ollut kovin paha, hintalapun heitin jo roskiin, mutta n.40e taisivat maksaa. Kaikki joilla siis ongelmana löytää sopivat kengät, niin Haloselle mars! :) Jos juhlamekko on vielä hakusessa, niin niitäkin siellä on valitsemisen vaikeuteen asti!


Korotkin ovat just sopivat! Tuovat kaiken tarpeellisen hyödyin juhlalookiin, mutta ei tarvitse huojua epätyylikkäästi jokaista askelta varoen.

Mekkokuvia laitan sitten myöhemmin! Vielä puuttuu jokin pieni juhlalaukku, mutta muuten alkaa lakkiaislook olemaan valmis! Tähän loppuun nyt hieman aiheesta poikkeavat pari kuvaa tämän päivän synttärisankarista




Sani 10v Kumpa olis viel toiset 10 vuotta jäljellä  iästä huolimatta yhä sangen nuorekas hauveli ja jaksaa ravata keppien ja pallojen perässä vaikka koko päivän! :P

Huomenna sitten äitienpäivänviettoa ähkyn merkeissä! Hyvää viikonlopun jatkoa! :)

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Unelmatyö & unelmakengät

Tiedättekö sen tunteen, kun tekee mieli tanssahdella pitkin katuja musiikki korvilla ja kestohymy pysyy naamalla 24/7? En tiedä miten paljon tätä pystyisi hehkuttamaan, sillä MÄ SAIN UNELMAKESÄTYÖN! ♥ ♥ ♥ Sanotaan, että tekstin laatu kärsii capsista ja liioista sydämistä, mutta nyt on PAKKO spämmätä capsia JA näitä sydämiä! ❤   Because I'm happy!♫ Just vähän aikaa sitten olin ihan maassa, kun ei ollut mitään tietoa työelämästä. Oon koko kevään stressannut sitä, kun kaikilla muilla on jotain järkevää elämän sisältöä, kuten töitä tai todellista pääsykokeisiin lukemista 8h päivässä, ja itselläni vain satunnaista kemian opiskelua ja lorvimista päivästä toiseen. En oo mistään muusta haaveillut viime aikoina niin paljoa, kuin töiden saamisesta jo kevääksi ja varsinkin kesäksi! Tää fiilis on vaan jotain niin uskomatona! Sain ekaa kertaa elämässäni kesätyöpaikan omalla, itsekirjoittamallani hakemuksella ja haastattelussa onnistumisella!  Ennen oon suhteiden kautta päässyt iskän työpaikalle ja lukuisiin jätettyihin kesätyöhakemuksiin olen aina saanut samaa vastausta: "Valitettavasti valintamme ei tällä(kään) kertaa kohdistunut sinuun".

Muutama päivä sitten sain soiton random-numerosta ja häkellyin ihan totaalisesti siitä, mitä puhelu koski! Seuraavana päivänä olinkin yhtäkkiä ryhmähaastattelussa, jostai jäi fiilis, että eihän näin monesta haastateltavasta voi mitenkään erottua. Muutama tunti haastattelun jälkeen tuli taas hämmentävä puhelu, ja voitte vain kuvitella ilmeeni, kun luurin toisesta päästä haastattelija ilmoittaa, että eiköhän tää ole jo päätetty, Tervetuloa töihin! Tästä kesätyöpaikasta voin sen verran paljastaa, että pääsin myyjäksi erääseen huoltoasemaketjuun! Oon vaan niiiiin super innoissani, oon aina halunnut päästä töihin asiakaspalvelutehtäviin!  Ja mikä parasta, saan jatkaa tuolla myös opintojen ohessa syksyllä! Hyvästi rahahuolet! 


Nyt pyhitän oman osuuden uudelle, jo kauan kaivatulle rakkaudelle: valkoisille converseille! ♥ Oon näitä jo monta vuotta kaupoissa haikaillut, mutta aina on ollu joku vieressä sanomassa: "Mitä järkeä maksaa noin paljoa valkoisista tennareista?" Kerta toisensa jälkeen oon päätynyt lopulta samaan mielipiteeseen. Oon kuitenkin huomannut, että converset ovat hintansa arvoiset. Ei repeä reunat tai tule kivet pohjasta läpi! Tänä keväänä siis päätin, että nuo joka asuun sopivat ihanuudet tulevat löytymään kenkähyllystäni! Aattelin, että tarvii vain marssia kauppaan rahat kourassa, mutta ehei. Joka kaupasta missä oon käynyt, ovat aina valkoiset olleet loppu! Vihdoin kuitenkin Intersportista löytyi "alennettuina" valkoisia hintaan 69.90e. Normaalisti 80e, vaikka Stadiumissa hintana on 64.90e. Vitonen sinne tai tänne, viimeinen oikea koko ja rakastava omistaja tuli hakemaan ne kaupasta!

Näin yleistäen, lähes jokaiselta nämä valkoiset bobot jo taitavat löytyä, ja niiden kuntoa oon monen jaloissa salaa mielessäni pohtinyt. Ymmärtäähän sen, etteivät kengät koskaan pysy yhtä valkoisina kuin ostohetkellä, mutta tarviiko niitä välttämättä kurakeleillä pitää? Itse vaalin viimeiseen asti varsinkin valkoisia ja vaaleita kenkiä! :D Hyllystä on löytynyt jo 4 vuoden ajan vaaleanpunaiset converset, jotka eivät ole menneet miksikään! Kunnosta päätellen voisi luulla, että ne ovat vasta vähän aikaa olleet käytössä. Ei tarvitse kuin välttää sadepäiviä, ja kengät pysyvät todella hyvin sävyssään! Reunoja puhdistan silloin tällöin desinfiointiaineella, jolloin kenkien ilme muuttuu kertaheitolla.



 

Oli pakko päästä vaatteita katsellessa sovituskoppiin selfieimään uusien kenkine kanssa! Taitaa olla ensimmäinen asukuva koko blogissani! :D Oon vaan niin huono onnistumaan jonkun muun ottaessa ns. varsinaista asukuvaa, mutta ehkä jossain vaiheessa voisin koittaa läntätä niitä tänne enemmän. Noh, eikai niitä peiliposeja niin paljoa nykyään enää kritisoida. Nyt pitäisikin jatkaa ikärajapassin opiskelua, jotta menee sitten ekalla läpi! Kauheasti kyllä kaikkea uutta opittavaa tohon työhön, mutta ei se mitään, kaiken oppii ja motivaationi sekä positiivinen asenteeni ovat enemmän kuin huipussaan!  Innolla ootan, että pääsen ihmisille hymyilemään kassaneitinä, työskentelemään kaupan ja kahvilan ympäristössä, sekä saaman aivan uudenlaista työkokemusta! Oon niitä hakemuksia laitellut kaikkiin mahollisiin kauppaketjuihin, joten välillä havahdun vain hymyilemään siitä, että hitsit, mä nyt oikeasti olen pääsemässä tonne töihin!

Näistä tunnelmista ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille! :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Minttusuklaa kahvikakku (pätkiskakku)

Mun pääsiäinen on sujunut melko bilepainotteisella menolla.... :D Huhhuh, kolme päivää putkeen tuli baareissa hihhuloitua! Mutta mikäs siinä, nuorena sitä vielä jaksaa! Vuorokausirytmi meni hieman sekaisin, mutta eiköhän se tästä taas palaudu... :D Oon mä jotain "hyödyllistäkin" saanut aikaan, nimittäin vihdoin muistin kivan leivontaohjeen ja sain aikaseksi hankkia tarvikkeet (tai siis sanottua äidille, että tuo kaupasta sitä ja tätä). Kyseessä on siis minttusuklaa kuivakakku/kahvikakku, toisin sanoen pätkiskakku! Pääsiäisherkuksi aivan ihanaa ja miksei muihinkin kekkereihin! Näin hieman laiskana leipojana voin sanoa, että tuo oli kyllä tosi helppo valmistaa! Ei tarvinnut kuin viskata aineita kulhoon ja sekoitella (varmaan monessa muussakin ohjeessa näin, jos vain viitsisin niitä välillä katsella). Omasta kakustani tuli suoraan sanottuna aivan täydellinen! Kuohkea ja mehevä  Pic or it didn't happen, mutta en kerennyt kuvaa valmiista kakusta ottamaan. Kuvan ottamisvaiheessa siitä oli jo sen verran syöty, että vaikutelma täydellisestä pätkiskakustani olisi muistuttanut enemmän jämämäistä murukasaa.


Tässä vielä ohje hieman selkeämmin, niin heikompi näköisten ei tarvitse suurennuslasin kanssa näyttöä tihrustaa. :)

Ainekset: 25 annosta
200 g  meijerivoita tai leivontamargariinia
10  (tai 18g) Fazer pätkis-suklaapatukkaa
3  kananmunaa
2½ dl  sokeria
5 dl  vehnäjauhoja
2 tl  vaniliinisokeria
1 tl  leivinjouhetta
½ tl  soodaa
2dl  vahvaa kahvia

Koristeeksi:
1dl tomusokeria
tilkka vettä tai sitruunamehua
hedelmärakeita

1. Sulata rasva ja paloitellut suklaapatukat miedolla lämmöllä kattilassa
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt rasva-suklaaseos munavaahtoon.
3. Sekoita jauhot, vaniliinisokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos ja kahvi vuorotellen taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.
4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan (1,8l)
5. Paista 175-asteessa noin 55 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
6. Sekoita tomusokerista ja vedestä pursotettava seos. Lusikoi seos pienen muovipussin kulmaan, leikkaa kärkeen reikä ja koristele kakku juuri ennen tarjoamista. Viimeistele karkeilla.



Suklaata on sen verran tullut vedettyä, että ensi viikon vedän suosiolla terveyslinjalla... Kerkesin tässä myös pitää pyöräilykauden avajaiset! On se jotenkin vaan niin helppoa ja "vaivatonta" liikuntaa! Talven kun on salilla käynyt, niin polkeminen tuntui tosi kepeältä! 


Kävi jotenkin koomisesti kun jäin sillalle kuvailemaan... Mulla oli mukana pieni muokkari, jossa oli lapanen ja sen sisällä kamera, sillä lähtöhetkellä en jaksanut enää kivuta yläkertaan hakemaan kameran omaa koteloa - päädyin siis omaan viritykseen. Jätin lapasen ja pussin penkille ja oikein vielä katsoin, että ei nuo tuosta nyt mihinkään lennä. Kamera oli kuvaushetkellä luonnollisesti kädessäni, mutta sillalta maisemaa ihaillessani rupesin katsomaan, että mikäs siellä joessa oikein lilluu. ...Noh, mikäs muukaan kuin muovipussi ja lapanen :D Kaikki ehkä kokeneet hetkellisen stressimäisen ahdistuspistoksen sisällään, kun jotain kamalaa tapahtuu yllättäen! Ensimmäinen ajatus oli, että mitä siinä pussissa olikaan! Noh onneksi tajusin, että kamera on kädessäni... Sääliksi kävi kuitenkin lapastani, joka tipahti keskelle virtausta ettei sitä mitenkään olisi sieltä saanut enää noukittua!

Siellä se nyt seilaa! :/



Oli täydellinen pyöräilykeli ja tuli niiin keväinen kesäfiilis!  Tosi söpö idea, että tohonkin sillalle oli laitettu noita lukkoja, joita Pariisissa on!
Hyvää pääsiäisen jatkoa ja kannattaa ehdottomasti kokeilla tota kakkuohjetta, jos yhtään leipomisesta tykkää! :)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Shoppailusälää

Noniin kai munkin sitten pitää vähän Hulluja päiviä hehkuttaa. Ei sieltä koskaan voi ihan tyhjin käsin lähteä! Mielestäni ryysis ei Jumbon Stockalla ollut edes mitenkään kovin paha - kertaakaan en tainnut jäädä muiden tönittäväksi! Mukaan tarttuu aina perus luottokosmetiikkaa ja yllärilöytöjä. Kuvan sälät eivät ihan kaikki Stockalta oo, mutta suurin osa on. Hullujen päivien saldo oli kukkatoppi, muistikirja, pinkillä varustettu kosmetiikka sekä meikkivoide. Kävi kyllä tosi hyvä tuuri - oon noita molempia paitoja katsonut aiemmin täysihintaisina, mutta jättänyt sitten kauppaan. Hintakriitikkona yllätyin todella positiivisesti, kun Vero Modan raikas toppi oli puoleen hintaan ja Hulluilla päivillä Onlyn kukkatoppi alennettuna! ♥ 

Ostin myös piiitkästä aikaa uuden muistivihon muuhun kuin koulutarkoitukseen! Tykkään välillä kirjoittaa iltasin päässä pyöriviä ajatuksia ylös tai analysoida vaikkapa jotain ihmissuhde tilannetta! Auttaa tosi hyvin selvittämään stressaavaa mieltä ja järjestämään omia ajatuksia! Kun ajatukset kirjoittaa paperille, niin niitä ei tarvitse enää jauhaa vaan voi konkreettisesti sanoa itselleen mielessä, (tai ainakin yrittää :D) että stressi on paperilla ja vihko laatikossa, eli poissa mielestä. Tavallaan siis oma "salainen" päiväkirja, jota on myöhemmin kiva lukea ja huvittua siitä, miten jokin onglema on jo ratkennut! Tai sitten palata johonkin asiaan ja lukea, mitä siitä silloin oli mieltä. Kannattaa kokeilla! ;)

Kukkatoppi 6.90e | muistikirja 2.50e | Vero Modan toppi  26.90e n.13e
sivellin 3.95 | vadelmarasva 12e | kynsilakka 2.50e | meikkivoide 9e | hopeashampoo 9.90e |kosteusvoide 4.90e | BB-voide 9e
Hävitin mun parhaan puuterisiveltimen ja pohdin, pitäisikö ostaa uusi kallis Body Shopin korkillinen sivellin vai etsiä jokin halpisversio. H&M:ltä löytyi kuitekin tosi edullinen sivellin ensihätään ja vaikuttaa ihan perushyvältä! Body Shopin tuotteet ovat kuitenkin hintansa arvoisia, varsinkin vartalotuotteet ja onneksi Galna Dagareilta löytyi vadelmarasva edullisesti ♥ Tuoksuu ihanalta vadelmalimulta eikä jätä päätäsärkevää lemua iholle - kuten moni muu tuoksu. Ihosta tulee sametinpehmeä kirjaimellisesti, ja oon monesti kuullut kehua "Vitsi sulla on sileä iho käsivarsissa!" Jepjep ;) Vadelman väriselle edulliselle kynsilakalle on myös aina tilaa kynsilakkavarastoissa. Tohon Dream matte mousseen en ole vieläkään kyllästynyt, vaikka jo monetta vuotta käytän sitä. Oon huomannut, että mun rasvoittuvalle sekaiholle ei nestemäiset meikkivoiteet kauhean hyvää tee, joten oon pysynyt luottopurkissani - ja sitä saa usein myös tarjoushinnoin! Vaaleahiuksisille suosittelisin kyllä kyseistä Swartzkopfin hopeashampoota! Ite käytän kerran viikossa ja se kirkastaa huomattavasti hiuksia! Hintakaan ei ainakaan tarjouksessa ole paha! :)

Nivean kiiltoa kontrolloiva, raikkaalta tuoksuva naamarasva on kyllä kestosuosikki. Nimensä mukaan se ainakin jonkin aikaa pitää ihon kiillon ihan kivasti kurissa, mutta jos jotain oikeaa taikarasvaa etsii niin varmasti saa maksaa enemmän. Tuoksun takia sitä oikeastaan eniten rakastan, sillä kaikki kiiltoa ehkäisevät markettituotteet ovat aikalailla samaa tavaraa. Maybelinen Pure BB-voide on kyllä oikeasti ihan hyvää! Tasottaa tosi hyvin ihoa, häivyttää ja pienentää ihohuokosia sekä tekee ihosta luonnollisen virheettömän näköisen. Ei myöskään tee ihosta sellaista tunkkaista. Yleensä en noihin voiteisiin niin kauheasti luota, mutta tosta oon tykännyt ja on hyvä pohja kevyeelle meikkivoiteelle ongelmakohtiin.

Kokemuksia näistä tuotteista? :) Tosiaan tänään oliki jo sunnuntai, oon ihan päivissä sekasin kun ei paljoa tarvii niitä miettii... Hyvää alkavaa viikkoa! ♡